|
Post by Almateria on Aug 27, 2008 15:27:03 GMT 1
Päätimpä tässä aloittaa, että ihmiset uskaltaisi kirjoittaa~
Eli olen tunnetumpi nimimerkillä Kurodo ja oikea nimeni on Aija. Olen 18 vuotias nuori neiti Varkaudesta, itä-savon paikkeilta. Asun nykyisin omassa kämpässäni tämän kaupungin ytimessä. Olen n. 169cm pitkä ja painoa en edes kehtaa kertoa :I Ihmiset kuvaavat minua usein suorasanaiseksi, mutta myös lämpimäksi ja mukavaksi. Tiedä nyt sitten, mutta minulle on ainakin helppo jutella maasta taivaisiin~
Tykkään paljon lukemisesta ja musiikin kuuntelusta. Eniten luen fantasiakirjallisuutta sekä mangaa. Mangaa tosin en lue enää niin paljoa. Kahta sarjaa nykyisin, mutta silti on monen vuoden takaiset kokoelmat hyllyssäni..(-_-") Mangassa lempi genreni on Shonen. Väkivaltaa,verta ja epic taisteluita~ nam. Ja tietenkin pitää olla samalla hauskaa huumoria!
Musiikkimakuuni taasen kuuluu Death metal, progressive metal, house ja konemusa. Mutta tulee tuota kuolema metallia kuunneltua eniten xD Lempibändini ovat Edge of sanity, Devin Townsend, Bloodbath ja Opeth. Näitä kuuntelen yleensä eniten.
Animea en nykyisin enää katselekkaan, se vaihe on mennyt lopultakin ohi.Mutta vieläkin katselen välillä nostalgisia sarjoja uudestaan, mutta uusia en enää katsele. Ei vain yksinkertaisesti tehdä hyviä sarjoja enää. Kaikki toistaa sitä samaa : (
no mutta jos on kyssiä nii voitte pistää (XDDD kamut ku musta ei tiedäkkään mitään!)
|
|
|
Post by sonoko on Aug 27, 2008 18:04:58 GMT 1
Täältähän voi tietenkin tulla kysymään kaikkea hyödyllistä sinusta kuten kuinka usein leikkaat varpaankynnet jos sellainen juttu on jäänyt vähän epäselväksi XD
Kiva esittely kuitenki, ehkä saan itekki laitettua jotain. Esittelyjä on joskus vähän vaikea tehä, kun tuota ei tiedä mitä pitäis kirjottaa :--D tai mitä haluaa.
|
|
|
Post by Almateria on Aug 27, 2008 18:29:04 GMT 1
hahaha kiitoksia kiitosksia :I <3 ainahan mä voin nevoa mitä kannattaa pistää, mutta aina on pääasia että kertoo edes iän ja mistä tykkää nii loput voikin kysellä xD
ahhaha leikkaan no 2 viikon välein varpaan kynsiä, koska olen laiska. Mutta sormenkynsiä sitten aika usein..sen takia onki tyngät :I (paitsi tämä yksi joka on kohta 5cm pitkä XD)
ja BTW ihana setti <3
|
|
|
Post by sonoko on Aug 28, 2008 17:27:14 GMT 1
On kiva jos herää keskustelua ihmisillä kun tulee kyselemään jotain. Eiköhän se niin luulis onnistuvan jos jollakin ei oikein ... inspaa XD
Jatkan kynsiaiheesta että puretko kynsiä? Millasta musiikkia kuuntelit ihan tosi nuorena? : DD
Kiitos, oispa omatekemä ava mutta harmi että ei oo XD Rakastan silti <3
|
|
|
Post by Almateria on Aug 28, 2008 17:34:49 GMT 1
niinpä niinpä~ kivaa se on kyselläkkin, ettei kaikki ole valmiina esittelyssä 8-D
oih hauskoja kyssiä! jooo..pakko myöntää, että tulee pureskeltua aika useinkin kynsiä. Etusormia eniten! mutta olen yrittänyt vähentää.
Ja hävettää vielä enemmän myöntää, että joskus kolmos luokalla kuuntelin Spice Girlin tapasta ja nickelbackia xD siis ei oo totta...ei silloin ollut vielä kehittynyt oma musiikkityyli ja maku xD
ja onhan se hieno, oli kenen tekemä tahansa <33333 ihana ilme pojusella (tulee joku hahmo mieleen tuosta, mutta en muista kuka XD)
|
|