Post by Elainna on Aug 28, 2008 17:36:15 GMT 1
Morokoiksis vaan, kanssafoorumilaiset.
Elainnaksi, Elaksi, Ellikseksi ja sen sellaisiksi minua kutsutaan näin netin ihmeellisessä maailmassa (Ja miksei joskus ihan oikeassakin elämässä, tyypistä riippuen).
Ikää löytyy tällä hetkellä 20 vuotta, mutta marraskuussa täyttelen sitten 21. (Laskekaapa siitä minä vuonna olen syntynyt, tai klikatkaa profiiliini jos olette fiksumpia.) Toisen mielipiteen mukaan olen 398-vuotias vampyyri. Skorpioni olen kuitenkin horoskooppimerkiltäni, siitä olen suhteellisen varma.
Ehkä.
Persoonaltani olen toisinaan vähän ikävähkö, ainakin mitä tulee typeriin ihmisiin. Saatan puhua muista kaikkea vähemmän mairittelevaa toisten selän takana (harvemmin tosin, ellei tyyppi tosiaan ota päähän), mutta olen aina valmis myöntämään sen jopa asianomaiselle jos kysytään. Enpä siis ainakaan valehtele.
Pyrin kuitenkin aina välttelemään kiroilua ja suoraa nimittelyä, koska, no... se ei vain ole kovin luovaa. Pidän sarkasmista, mustasta huumorista ja kaksimielinen ajattelu on juurtunut niin syvälle, ettei sitä edes jytykämmällä rikkaruohomyrkyllä saa pois kitkettyä.
Kaikesta tuosta ihanasta kuvailusta huolimatta olen oikeastaan ihan mukava ihminen, ja tulen useimpien kanssa toimeen ikään katsomatta. Luonne ja persoona ovatkin minulle tärkeämpiä kuin sellaiset pikkuseikat kuin ikä ja ulkonäkö, eihän niillä edes netin maailmassa ole mitään merkitystä. Miksi siitä siis pitäisi välittää. : ) Parhaimmat ystäväni ja rakkaani olen tavannut foorumeiden kautta.
Enivei.
Mangan lukeminen on rakas harrastus, välillä katselen sitten hieman animeakin...Pidän monista eri genreistä, mecha oikeastaan on ainoa joka ei kiinnosta pidemmän päälle yhtään. Tavallaan siis olen aika kaikkiruokainen mangalukemisten suhteen. Eniten kuitenkin kuluu yaoita/shonen-aita ja erilaisia shonen ja sohjosarjoja... Ja komediaa, tietenkin.
Musiikin saralla pidän ulkomaisesta musiikista (rock yleensä) enemmän kuin suomalaisesta. Suomen realitytähdet ovat minulle myrkkyä, enkä pahemmin välitä suomenkielisestä musiikistakaan. Japanilaista musaa kuuntelen enimmäkseen. Miyavi, Gackt, The GazettE, SID, Asian Kung-Fu Generation, jne. ovat pysyneet kuuntelulistalla pidempään.
Noiden mieltymysten lisäksi pidän elokuvista ja fantasiakirjallisuudesta, piirtämisestä ja kaikenlaisesta taiteilusta. Minulta löytyy kuvia irc-galleriasta, tällä samalla nimimerkillä. Kotisivutkin löytyy profiilistani, siellä saa käydä tutustumassa tuotoksiini.
Eipä tässä kai muuta. o__0 Kysykääpä jos haluatte jotain tietää.
Yarrr!