|
Post by sansiih on Aug 31, 2008 1:07:23 GMT 1
Esittäydyn. Tänne minut houkutteli iki-ihana ylläpitäjämme, Almateriaaijakurodo! Olen siis epämääräinen olio Sansiih aka Sansinen (joskus totteli myös nimeä pandanen) aka etc. etc. eivoimuistaa. Tällä hetkellä majailen Etelä-Suomessa, Hevinkäällä päin. Suurin osa ajastani kuluu kuitenkin paikassa nimeltä Riihimäen Varuskunta (gotta love that place). Ehkä sitten jotain säätötietoa minusta. Kirjoitan foorumeilla ja vastaavilla yleensä saatanallisen vakavaa kirjakieltä, mutta esim. mesessä meneekin sitten sekavammaksi. Musiikki saa minut yleensä vähän paremmalle tuulelle, siksi kuuntelenkin sitä mahdollisimman paljon. Koneella lähes AINA, armeijassa ei sitäkään ole lupa kuunnella paitsi vapaa-ajalla eli vähemmälle jäänyt. Musiikkigenreistä ja bändeistä menee lähestulkoon mitä vaan, eniten ehkä jonkin sortin (lyyrinen) rock. Lempibändejä en ala tässä luettelemaan, ei varmaan yhteen viestiin mahtuisi. Sansinen @ Last.fm. Mihinkö muuta aikaani käytän? ~Viikon välein armeijasta lomille itkemään ja ulisemaan kaikkea turhaa, siihen se aika menee ö__ö loput dataamiseen. Ehkä joskus pääsen myrkylliseen ulkoilmaankin tai jopa niille harvoille kavereille kyläilemään. Animehörhönenkin joskus olin, alkuvuoden jälkeen todella vähälle jäänyt. Nykyään ei vaan jaksa enää innostaa, kun hyviä sarjoja on niin harvassa. Enpä tähän itse mitään enää keksi, mutta kysellä saa ja voi ja pitää sitte. Ja toivottaa tervetulleeksi. ö__ö
|
|
|
Post by Almateria on Aug 31, 2008 1:10:44 GMT 1
ahhh ihanaa että tulit Sansimurusein~ pakko kysyä: miten pitkä olet? onko mitään genree, jota et voisi kuunnella? Lempivärisi? Mistä nimimerkki "sansi" tulee? aahh toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi~ toivottavasti viihyt ja olet aktiivinen
|
|
|
Post by sansiih on Aug 31, 2008 1:15:58 GMT 1
Ahh kiitosp~
Pitkä olen örr... olen kutistunut xD 185 cm vain. Jos jotain vihattuja genrejä pitää mainita, niin rap on pahin mitä vähiten haulan kuunnella. Kyllä sieltäkin löytyy muutamia hyviä piisejä mitä voi ihan ilolla soittaa.
Lempivärejäkin on ihan liikaa. Musta ja valkoinen, sekä ne yhdessä. ö_ö Vihreä on myös kiva.
"Sansi" on kaukaa muotoutunut ensimmäisestä nimimerkistäni jossa on omasta kokonimestäni kirjaimia. Eri oliot ovat lyhenteillä alkaneet kutsua minua, sitte nimekseni olen joskus ottanut Sansin.
Kaikenlaista selitystä.
|
|