Post by Almateria on Sept 1, 2008 15:52:53 GMT 1
Pedobear on Internetissä levinnyt hymyilevänä hahmona kuvattu pedofiilikarhu. Pedobear on kuvafoorumi 4chanista peräisin oleva muunnelma 2channelin Kumā-nimisestä karhusta.[1] Alkuperäisellä Kumā-karhulla ei ole kiinnostusta nuoriin tyttöihin, mistä sen länsimaalainen vastine tunnetaan. Pedobear on yksi 4chanin tunnetuimmista meemeistä.
Pedobear-nimi tuli käyttöön vuonna 2004 4chanin keskustelualueilla. Muutamat käyttäjät siellä aloittivat sisäpiirin vitsin, jossa joku kirjoitti ASCII-taideviestin, jossa Osakaphone (viittaa Bananaphone-lauluun ja Azumanga Daioh -mangasarjan Ayumu "Osaka" Kasugaan) sanoo jotain, ja joku toinen vastasi siihen viestillä, jossa Kumā vastaa Osakalle. Viesteistä alkoi tulla seksuaalisuuteen suuntautuneita keskustelujen edetessä, jolloin joillekin tuli mieleen, että Kumā olisi "pedo" nuorta Osakaa kohtaan. Näin Kumāsta muunneltiin Pedobear, jonka kuvaa nähdään liitettävän muun muassa sellaisten foorumiviestien, joissa on kuvia alaikäisistä tytöistä.[1]
Pedobearia nähdään liitettynä myös erilaisiin kuviin, ja lisäksi se esiintyy esimerkiksi Flash-animaatioissa. Hahmo nähdään myös muun muassa Clone Mangan Nana's Everyday Life -verkkosarjakuvan eräässä stripissä.[2] Negima!?-animesarjan jaksossa 9 vilahtaa Kumān tai Pedobearin kuva varoituskyltissä.

Kukas on kiintynyt kyseiseen henkilöön? xD
Pedosta on tullut niin kaveripiirissä kuin perheessäkin niin suuri inside läppä, ettei sitä voi kun fanittaa xD
pedobearista tehdään niin hauskoja läppiäkin, että se piristää mukavasti päivää.
Pedobear ei tosiaankaan ole tarkoitettu tosikoille~
huomautan, etten ole oikeassa elämässä todellakaan puolusta pedofiliaa!
Mitä muut on mieltä tästä söpöstä pedosta? ;D
Pedobear does it behind~