Post by Jemelo on Sept 21, 2008 12:35:21 GMT 1
Wikipedia said:
Nightmare (ナイトメア, Naitomea) on japanilainen visual kei-yhtye.Vuonna 2000 perustetun Nightmaren suurimpia musiikillisia vaikuttajia ovat X/X Japan sekä Luna Sea. Laulaja Yomin monipuolinen ääni taipuu niin huutoon kuin kauniisiin ja melodisiin säveliin: häntä verrataankin usein Dir en greyn Kyoon. Ruka kirjoittaa suurimman osan kappaleista ja hänen etevä rummutuksensa sopiikin hyvin yhteen Ni~Yan soiton kanssa, joka ei koskaan häviä taustalle, kuten joskus on tapana. Sakito on yhtyeen johtaja ja keppostelija. Hän säveltää Rukan jälkeen eniten ja soittaa nopeita ja taidokkaita tuplaraitoja Hitsugin kanssa, joka pitää kissoista sekä lävistyksistä.
Ensimmäisen sinkkunsa, jonka nimi on "-Believe-", he julkaisivat Elokuussa 2003.
Yhtyeen musiikki on raskasta rockia yhdistettynä vahvaan bassolinjaan. Joskus yhtye tekee myös hitaampia kappaleita, mutta tavallisesti heidän kappaleensa ovat nopeita ja sähkökitaroiden osuus kuuluu musiikissa voimakkaasti yhdistettynä laulajan, Yomin, syvään ääneen.
Nightmare on tullut entistä tunnetummaksi mm. animesarjojen Death Note ja Claymore avulla joissa soivat "the WORLD" ja "Raison d'etre" kappaleet
Jäsenet
* Yomi – laulu
* Sakito – kitara
* Hitsugi – kitara
* Ni~ya – basso
* Ruka – rummut
Albumit
* Ultimate Circus [25. joulukuuta, 2003] (Ensimmäinen pitkäsoitto)
* Libido [25. lokakuuta, 2004]
* anima [22. helmikuuta, 2006]
* the WORLD ruler (28 helmikuuta, 2007)
Pari PV:tä heiltä:
Nightmare - the WORLD
Nightmare - Aluminia
Nightmare - JASHIN TO BARA
Nightmare - Tokyo Shounen
Ja sitten teidän mielipiteitä bändistä? Miksi pidät Nightmaresta? Suosikki jäsen? Biisi? Albumi? PV ja jne.
Itse tutustuin tähän bändiin Death Note animen kautta ja ihastuin the WORLD biisin ja sitten piti saada lisää heidän biisejään ja nyt pidän tästä bändistä paljon <3 Olen vasta vähän aikaa kuunnellut heitä niin en tiedä vielä suosikki jäsentäni, mutta Yomin äänestä pidän ja tietysti kitaristeista xDD Biisit joista tykkään on the WORLD, Aluminia, JASHIN TO BARA ja Tokyo Shounen. Albumi josta pidän on the WORLD ruler ja pv:t joista pidän on nuo kaikki jotka linkitin ^^
Ja nyt on teidän vuoronne ~