Post by Jemelo on Sept 29, 2008 19:22:11 GMT 1
Kitaristi Robert Westerholt perusti Within Temptationin vuonna 1996. Muutama kuukausi perustamisen jälkeen yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen DSFA Recordsin kanssa. Huhtikuussa 1997 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen albumi Enter. Lokakuussa yhtye kiersi kaksi viikkoa Saksassa ja Itävallassa. The Dance -ep julkaistiin vuosi myöhemmin.
Vuosi 1999 oli Within Temptationin osalta hiljaista aikaa. Seuraava albumi julkaistiin vuonna 2000 yhtyeen jäsenten saatua opintonsa päätökseen. Joulukuussa julkaistu albumi oli nimeltään Mother Earth, ja siitä tuli suuri menestys. Yhtye soitti suurilla festivaaleilla ja loppuunmyydyille konserttisaleille. Albumilta julkaistiin myöhemmin singlet "Our Farewell" ja "Ice Queen".
Alankomaalaiskuusikon lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 2002, kun "Ice Queen" -single saavutti ensimmäisen sijan Alankomaiden ja Belgian singlelistoilla. "Mother Earth" myi Euroopassa yli 350 000 kappaletta, muun muassa triplaplatinaa Alankomaissa ja kultaa Belgiassa. Yhtye keikkaili ympäri Eurooppaa ja soitti monilla suurilla festivaaleilla, muun muassa Benelux-maissa (Ozzfest, Lowlands, Dynamo, Rock Werchter, Pukkelpop ja Parkpop), Saksassa (Rock im Park, Bizarre ja Summerbreeze) ja Ranskassa (Pariisissa, Lyonissa, Lillessä, Bordeaux'ssa ja Toulonissa).
Within Temptationin kolmas albumi The Silent Force julkaistiin 15. lokakuuta 2004. Se menestyi useissa maissa. Kaikkia albumin kolmea singleä, "Stand My Ground", "Memories" ja "Angels" saivat paljon soittoaikaa radiossa. Itse albumi myi kultaa Alankomaissa kolmessa viikossa. Within Temptation julkaisi neljännen albuminsa The Heart of Everything 12. maaliskuuta 2007. Ensimmäinen single albumilta on duetto "What Have You Done", jolla kuullaan myös Life of Agony -yhtyeen laulajaa Keith Caputoa. Toinen single on "Frozen", jonka tuoton yhtye lahjoittaa hyväntekeväisyyteen lastensuojelutyöhön. Kolmanneksi singlekseen yhtye valitsi kappaleen "All I Need". Kappaleeseen kuvattiin video.

Musiikkivideot:
Angels
Frozen
What Have You Done (feat. Keith Caputo)
Memories
Mitä mieltä olette Within Temptationista? Miten tutustuit heihin? Suosikkikappale? Entäs suosikkialbumi ja jne.
Itse pidän Within Temptationista paljon. Pidän laulajan äänestä ja hänen puheestaan saa selvää, ainakin minä saan xD
Tutustuin Within Temptationiin joskus pari vuotta sitten kun veli sanoi että tämmöinen bändi on olemassa ja kuunnellutti mulle muistaakseni tuon Memories biisin ja tykästyin ihan hirveesti. Ennen pidin Nightwishistä ja Evanescencestä todella paljon, mutta kun kuulin heitä niin en sitten välittänytkään näistä kahdesta bändistä enään niin paljoa, mutta kyllä heitä myös kuuntelen edelleen ^^. Tällä hetkellä koneella on kaikki heidän albuminsa, mutta ajattelin kyllä hankkia tuon The Silent Force ja The Heart Of Everything albumit.
Suosikkialbumi heiltä taitaa olla The Silent Force, koska siinä on minun melkein kaikki suosikkikappaleeni kuten Memories ja Angels.
Niin ja suosikkikappaleeni on Memories, Angels, What Have You Done, Forgiven, Stand My Ground ja It's the Fear.